Siirry suoraan sisältöön

Kenonumerot

Kenonumerot
Kenonumerot

Keno on suosittu onnenpeli, jossa pelaajat valitsevat numeroita ja toivovat niiden osuvan kohdalle arvonnassa. Pelaaja voi valita yhteen peliriviin 2-10 numeroa numeroiden 1-70 joukosta. Arvonnassa arvotaan 20 voittavaa numeroa. Pelaajan voittomahdollisuudet riippuvat valituista numeroista sekä siitä, kuinka monta niistä osuu oikein. Kenonumerot ovat täysin satunnaisia. Jokaisella numerolla on yhtä suuri mahdollisuus tulla arvotuksi jokaisessa pelissä.

Kenon historia

Kenon historia on varsin värikäs. Pelistä on ensimmäiset merkinnät Kiinasta yli 3000 vuoden takaa. Tuolloin peli kehitettiin rahoittamaan Kiinan muurin rakentamista. Peli löysi tiensä Amerikkaan 1800-luvulla kiinalaisten maahanmuuttajien mukana, jotka kulkivat pitkin mannerta lähinnä rautateiden rakennustyömailla. Peli tunnettiin kiinalaisena lottona. Peli oli pitkään laiton. Pian myös amerikkalaiset kiinnostuivat pelistä ja 1900-luvulla kiinalaiset merkit vaihtuivat nykyisiin numeromerkkeihin. Tämän jälkeen peli lähti leviämään myös muualle maailmalle.

Suomeen peli rantautui vuonna 2002. Se oli ensimmäinen päivittäin pelattava veikkauspeli. Ensi sitä pelattiin ainoastaan kerran päivässä. Koska peli saavutti pelaajien suosion nopeasti peliä on kehitetty edelleen ja arvontoja on lisätty. Lisäksi peliin on lisätty lisäpelimahdollisuudet.

Veikkauksen Keno

Veikkauksen Keno on virallinen keno-peli Suomessa. Se tarjoaa pelaajille mahdollisuuden osallistua päivittäisiin arvontoihin. Arvontoja järjestetään kolme kertaa päivässä: päivä-, ilta- ja myöhäisilta-arvonnat. Veikkauksen Keno on helppo pelata. Se tarjoaa houkuttelevia voittoja eri tasoilla. Voittojen suuruus riippuu valitusta kenotasosta ja panoksesta.

Kenonumerot

Keno numerot ja arvonta

Keno-arvonnat suoritetaan luotettavasti tietokoneen avulla virallisten valvojien läsnä ollessa. Arvontaprosessi takaa, että jokainen numero on yhtä todennäköinen tulla arvotuksi. Kenon voittoluokat vaihtelevat sen mukaan, kuinka monta oikeaa numeroa pelaaja saa. Esimerkiksi kymmenen oikein saaminen voi tuoda suuria voittoja. Alemmilla tasoilla voitot ovat alhaisempia, mutta voittotodennäköisyys on huomattavasti suurempi. Jos haluat tietää tarkemmin Kenon voitonjaosta, lue kenon voitonjaosta täällä.

Arvontatyypit

Kenossa on kaksi päätyyppiä arvontoja: päivittäinen ja viikoittainen. Päivittäiset arvonnat tapahtuvat yleensä kolme kertaa päivässä, mikä antaa pelaajille useita mahdollisuuksia osallistua peliin ja voittaa. Viikoittaiset arvonnat ovat harvinaisempia, mutta niissä on suurempia voittoja. Niitä on useammin nettikasinoiden Keno-peleissä.

Veikkauksen Kenossa on arvonnat kolme kertaa päivässä.

Keno arvonta aikataulu

Veikkauksen Keno-arvontojen aikataulu on seuraava:

  • Päiväarvonta: Peliaika päättyy klo 14.45, tulokset julkaistaan klo 15.

  • Ilta-arvonta: Peliaika päättyy klo 20.45, tulokset julkaistaan klo 21.

  • Myöhäisilta-arvonta: Peliaika päättyy klo 22.45, tulokset julkaistaan seuraavana päivänä.

Kenonumerot

Numeroiden valitseminen

Numeroiden valitseminen Kenossa voi olla strategista tai täysin satunnaista. Monet pelaajat käyttävät onnennumeroita tai henkilökohtaisesti merkityksellisiä lukuja, kuten syntymäpäiviä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että jokaisen numeron todennäköisyys tulla arvotuksi on sama. Toinen vaihtoehto on antaa koneen arpoa Keno-numerot.

Yleisimmät keno numerot

Vaikka jokainen numero Keno-arvonnassa on yhtä todennäköinen, jotkut numerot ovat historiallisesti osuneet useammin kuin toiset. Yleisimmät keno numerot ovat olleet 1, 2, 4, 6, 8, 16, 18, 31, 38 ja 43. Vastaavasti harvemmin voittoja tuottaneet numerot ovat olleet 10, 15, 20, 27, 35, 42, 45, 46, 61 ja 70. Numeroiden yleisyyteen tai harvinaisuuteen voittoriveissä ei ole mitään tieteellistä tai teoreettista selitystä. Yleisimmät ja harvinaisimmat voittonumerot saa esiin seuraamalla tilastoja.

Miten voin voittaa?

Voittaminen Kenossa perustuu puhtaasti täysin sattumaan ja onneen. Pelaaja voi parantaa voittomahdollisuuksiaan valitsemalla useampia numeroita tai osallistumalla KunkkuKertoimiin. KunkkuNumero tuo lisävoittoja, mikäli se osuu pelaajan riville.

Voittoluokkia ja mahdollisuuksia on Kenossa useita:

  • Keno-2; 2 oikein, voittokerroin 7, todennäköisyys 1/6

  • Keno-3; 3 oikein, voittokerroin 18, todennäköisyys 1/10

  • Keno-4; 4 oikein, voittokerroin 32, todennäköisyys 1/25

  • Keno-5; 5 oikein, voittokerroin 200, todennäköisyys 1/75

  • Keno-6; 6 oikein, voittokerroin 420, todennäköisyys 1/325

  • Keno-7; 7 oikein, voittokerroin 2400, todennäköisyys 1/1550

  • Keno-8; 8 oikein, voittokerroin 10000, todennäköisyys 1/7500

  • Keno-9; 9 oikein, voittokerroin 50000, todennäköisyys 1/40000

  • Keno-10; 10 oikein, voittokerroin 200000, todennäköisyys 1/2 147 181

Kenon voittoluokat tarjoavat pelaajille mahdollisuuden voittaa erilaisia summia riippuen siitä, kuinka monta numeroa he ovat onnistuneet arvaamaan oikein. Pelissä on yhteensä kymmenen luokkaa, ja jokaisella on omat voittokertoimensa ja todennäköisyytensä. Tämä tekee Kenosta jännittävän ja strategisen pelimuodon, jossa pelaajat voivat vaikuttaa voittomahdollisuuksiinsa valitsemalla oikean kenotason ja panoksen.

Voittojen suuruus riippuu myös pelaajan asettamasta panoksesta. Suuremmalla panoksella pelattaessa voitot voivat olla merkittävästi suurempia. Esimerkiksi Keno-10:n päävoitto voi olla jopa miljoonia euroja riippuen panoksesta.

KenoJokeri ja KuningasKeno -lisäpeleillä pelaaja voi vielä parantaa voittajaan lisäpanoksella.

Tämä on paras Keno-strategia

Yksi tehokkaimmista strategioista Kenossa on yhdistää eri tasojen panostaminen. Pienemmillä tasoilla voittoja tulee useammin, mutta summat ovat pienempiä. Korkeammilla tasoilla voitot voivat olla suurempia, mutta voittotodennäköisyydet pienenee. Pelaajien kannattaa myös seurata aikaisempia tuloksia ja miettiä omia valintojaan sen mukaan. Ehkä kannattaa myös testata noita tilastollisesti yleisimpiä ja harvinaisimpia numeroita.

Yhteenveto

Keno on jännittävä peli, joka tarjoaa monia mahdollisuuksia voittoihin. Sen satunnaisuus tekee siitä houkuttelevan monille pelaajille. Veikkauksen Keno tarjoaa säännöllisiä arvontoja ja erilaisia panostustasoja, mikä lisää pelin mielenkiintoa.

Usein kysytyt kysymykset

Valitse henkilökohtaisesti merkityksellisiä lukuja tai käytä satunnaislukuja. Jokaisella numerolla on sama mahdollisuus tulla arvotuksi. Vaihtoehtoisesti voit antaa koneen arpoa numerot sinulle.

Tulokset julkaistaan heti arvontojen jälkeen: päiväarvonnassa klo 15, ilta-arvonnassa klo 21 ja myöhäisillan arvonnassa seuraavana päivänä. Tulokset julkaistaan Veikkauksen palveluissa ja monissa muissa medioissa edellä mainitun aikataulun mukaaan.

Voitto perustuu täysin sattumaan ja onneen. Voit parantaa mahdollisuuksiasi valitsemalla useampia numeroita tai osallistumalla KunkkuKertoimiin.